Esa Koskinen


WP_000656 (2)

Minun veneilyni alkoi jo ollessani ”vaahtosammuttimen kokoinen”, kun kesäisin pääsin mökillä pärryttelemään perämoottoreilla. Joutsassa, Suonteen mökillä oli oikein 9.9 Johnson ison soutuveneen perässä ja aikaa (bensaa) kului kalastus- ja huviajoon. Silloin elettiin 1960-lukua (nuoremmille veneilijöille tiedoksi).

Sitten pääsin ajamaan oikein akselivetoista venettä, kun isäni hankki 60-luvun alussa Skodan moottorilla varustetun kalapaatin – oli muuten valkoiseksi maalattu mäntypaatti, jossa oli suora loota, eli vastatuulessa sain kapteenilta komennon: ” Laitapas Esa kolmoselle.”

Ja sitten oli se mahonkinen perämoottorivene, jolla tehtiin jo kavereiden kanssa ensimmäiset Päijänteen retket. Sain kokea veneilyn riemut ja ne ankeat hetket, kerran kivelle ja kerran Haapakosken hinauksessa Vääksystä Lahteen, kun ensin oltiin purettu kone osiin Kanavan laiturissa. Meidän venepaikka oli silloin Niemessä.

Veneily sitten puperteetti-iässä jotenkin unohtui, kuten muutkin reippaat harrastukset. Kuitenkin veneilyn siemen oli jäänyt itämään ja yhteisen harrastuksen keksiminen ei sitten ollut vaikeaa, kun Tuijan (vaimoni) ja poikieni (Tuomo ja Jouni) kanssa huomasimme olevamme Mari-veneen ylpeitä omistajia. Mari oli 24-jalkainen Porissa rakennettu mänty/mahokifiskari 12-heppasella Vikström-moottorilla. Vuosi oli tuolloin 1989, ja kuvassa olen onnellisena kipparina ruorissa.

Seuraavana kesänä 1990 liityimmme venekerhoon ja Marilla koluttiin Päijännettä ristiin rastiin. Työn perässä lähti Mari ja perhe Loviisaan 1993 ja veneily jatkui Pellingin saaristossa ja Kotkan vesillä. Venekerhoon kuuluimme kuitenkin edelleen.

Marin etukajuutta kävi kuitenkin, kumma kyllä, ahtaaksi neljälle ja Mari lähti Saimaalle. Meille tuli 1994 Kotkan Itärannasta ”iso” 25 jalkainen kaksikajuuttainen matkavene, nimeltään Stella-Polaris. Tällä veneellä ajelimme merellä 4 kesää, kunnes ensin tuli vene Päijänteelle ja sitten koko perhe muutettiin takaisin Lahteen 2004. Seppälän veneveistämön tekemä mahonkivene on ollut meillä vasta 20 vuotta ja laituripaikka on taas Niemessä.

Venekerhon toiminnassa olen ollut mukana vaihtelevasti, Kesäpesässä monissa riennoissa ja talkoissa, Hinttolan olympialaisiinkin on tullut osallistuttua monesti. Veneilyn parissa on tullut tutustuttua mukaviin ihmisiin, ja osa alkuaikojen veneilykaverista on vielä hyvän harrastuksen parissa, tosin moni on lopettanut, kuka mistäkin syystä. Kiva on ollut tutustua uusiinkin veneilijöihin.

Nyt on ollut taas vähän aktiivisempaa, kun tuo mainio Haapasaaren paikka saatiin Venekerhon käyttöön, ja suunnitelmissa on taas ensi kesänä kokka kohti Päijännettä.

Esa