Toimintasuunnitelma 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Tuleva toimintakausi sisältää jo tutuksi tulleita tapahtumia:

  • veneilykauden avajaiset ja päättäjäiset
  • veneiden yhteislaskut ja –nostot
  • Hinttolan perinteiset Olympialaiset
  • kokoontumisajo/matkapurjehdus, tänä vuonna Kuhmoisiin
  • pikkujoulujuhlat

 

Kerhon sisäistä tiedotusta tullaa hoitamaan paperisen sekä netti-Purtilon välityksellä, joka ilmestyy 3 – 4 kertaa vuoden aikana. Lisäksi ylläpidetään kerhon www-nettisivuja.

Kaikkia peräänkuulutetaan uuden tukikohdan etsintätalkoisiin. Neuvotteluja myös jatketaan Metsähallituksen kanssa Haapasaaren käytöstä kerhon pidempi aikaiseksi tukikohdaksi.

Varainhankinta ja talous

Kerhon talouden tasapaino tulee olemaan jäsenmaksujen sekä veneiden nostoista ja laskuista kertyvien tulojen varassa. Jäsenhankintaa pyritään tehostamaan. Jäsenmäärä on laskemaan päin, joten uutta nuorempaa jäsenistöä tulisi hankkia. Kaikissa kerhon tapahtumissa järjestetään arpajaisia ja pidetään kanttiinia. Osalle kerhon varoista on haettu parempaa tuottoa määräaikaistileiltä.

Hallinto

Johtokunta kokoontuu 8 – 10 kertaa vuoden aikana.

Lisäksi järjestetään kaksi yleistä kokousta:

  • Kevätkokous, jossa vahvistetaan tulo- ja menoarvio sekä toimintasuunnitelma
  • Syyskokous, joka toimii vaalikokouksena valiten kerhon johtokunnan ja puheenjohtajan seuraavalle vuodelle

 

Tapahtumia

Kalenteriin on kerätty oleellisin kerhon toimintaan vaikuttavista tapahtumista. Tapahtumakalenteria päivitetään sen mukaan, kun uutta tietoa saadaan ko. tapahtuman järjestelyistä tai paikasta. Tapahtumille on asetettu vastuuhenkilöt.

 

Tapahtumakalenteri

2014 Purtiloiden toimitus; Seppo Hakala

15.02.2014 Venemessut; Harri Helman hoitanut bussin tilauksen, muut matkan järjestelyt Seppo Hakala ja Jorma Mälkiä

2 – 3/2104; Huoltokäynti Haapasaaressa jäätilanteen mukaan, johtokunta

22.03.2014 Kevätkokous ravintolalaiva Wellamossa; Asko Korhonen, Seppo Hakala ja Pauliina Niiranen

03.05.2014 Veneiden 1. lasku; Jorma Mälkiä ja Kimmo Kokkonen 17.05.2014 Veneiden 2. lasku; Jorma Mälkiä ja Kimmo Kokkonen

24.05.2014 Kevät-talkoot Haapasaaressa; Kimmo Kokkonen, Jarmo Halme ja Kari Järvinen

07.06.2014 Veneilykauden avajaiset; Ari Heinonen ja Ville Haarala

20. – 22.06.2014 Juhannus; ei suunniteltu yhteistä tapahtumaa tukikohta- asian keskeneräisyyden vuoksi

05. – 06.2014 Kokoontumisajo Kuhmoisiin; Ari Heinonen, Kari Silvonen, Ville Haarala

26.07.2014 Hinttolan Olympialaiset; Hemmo Järvinen ja Kimmo Kokkonen + koko johtokunta tarvittaessa eri toimintoihin

04.10.2014 Veneiden 1. nosto; Jorma Mälkiä

18.10.2014 Syys-talkoot; johtokunta

25.10.2014 Veneiden 2. nosto; Jouko Liisanantti

15.11.2014 Syyskokous, paikka avoin vielä, Asko Korhonen, Seppo Hakala ja Pauliina Niiranen

29.11.2014 Pikkujoulut; Ville Haarala, Harri Hellman ja Ari Heinonen